Sitruunakakkuset taatelisiirapilla (ja hunaja-mascarponevaahdolla)

tama
taaa
Ensilumi laskeutuu edellisyön kaiken peittävän sumuverhon johdattelemana. Kaikki on lyijynharmaata, maisema muuttuu pelkistetyksi, ensipakkasen nujertamaksi. Hiljaisuus kaikuu lammella, niinkuin se tekee pakkasöinä kun lumi on nietoksillaan vuorannut ikkunat ja seinät, ja tähtitaivas tuntuu putoavan lähemmäs.                                                                                                                                                                                        Toisella puolella maailmaa samaan aikaan sitruskausi kukoistaa, levittää kirpeää kukkaistuoksua ja sekoittuu auringon anteliaaseen lämpöön. Kenties osan tuosta hivelevästä hehkusta voi poimia mukaansa, pusertaa, raastaa, säilöä, keittää tai paistaa. Tarjoilla täyteläisen ja makean taatelisiirapin kanssa, viilentäen suuta kylmällä mascarponevaahdolla. Unohtamatta hunajan hienovaraisen mausteista pilkahdusta.

SITRUUNAKAKKUSET TAATELISIIRAPILLA JA HUNAJA-MASCARPONEVAAHDOLLA

Taatelisiirappi

200 g taateleita
2 dl +1 dl +1 dl vettä
1 sitruuna (tarvitset 1/2 sitruunan kuoren ja 4 rkl mehua)
hippu suolaa
1 tl vaniljauutetta

Sitruunakakkuset

2 sitruunaa (kuori ja 2 rkl mehua)
170 g voita
2 dl sokeria (voit käyttää 1/2 valkoista, 1/2 fariinisokeria)
2 kananmunaa
3 dl mantelijauhoja
1 1/5 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 dl maustamatonta jogurttia

Mascarpone-vaahto

250 g mascarponea
1 dl kermaa
1 rkl hunajaa

Taatelisiirappi

Laita taatelit, sitruunankuori, suola, vanilja ja 2 dl vettä kattilaan ja kiehuta kunnes vesi on haihtunut ja taatelit ovat muhjuisia. Soseuta sauvasekoittimella. Laita toiseen kattilaan sokeri ja 1 dl vettä, ja lämmitä kunnes seos on tummaa karamellia(varo polttamasta!) Lisää karamelli, sitruunamehu ja 1 dl vettä taateliseokseen. Sekoita tasaiseksi.

Sitruunakakkuset

Lämmitä uuni 175ºC. Voitele vuoat. Raasta sitruunoiden kuori (säästä 1/4 sitruunoiden kuoresta siirappiin) ja mehusta, kunnes sinulla on 2 rkl mehua. Vatkaa voi, sokeri ja sitruunankuori, kunnes seos on kevyttä ja vaaleaa. Lisää munat yksitellen, sekoittaen välissä. Sekoita jauhot ja leivinjauhe. Lisää voi-seos, jogurtti ja sitruunanmehu. Paista uunissa n.40 min., kunnes kakkuset ovat kullanruskeita. Jos pinnat tummuvat liikaa paiston aikana, peitä foliolla. Ota uunista ja tee kakkusiin heti reikiä paistotikulla, ja kaada siirappia kakkusten päälle. Anna jäähtyä. Kumoa kakkuset vuoistaan varovasti.

Mascarponevaahto

Vatkaa ainekset vaahdoksi.
Tarjoile kakkuset mascarponevaahdon ja lämmitetyn taatelisiirapin kanssa.

tamaa

taakn

tha
taaaaa
tää.JPG
Kaikki kuvat itse ottamiani.
Advertisements

8 kommenttia artikkeliin ”Sitruunakakkuset taatelisiirapilla (ja hunaja-mascarponevaahdolla)

  1. Onpa ihanan tunnellinen blogi! Kiva kun löysin tänne – monta sellaista reseptiä, jotka kuulostavat meidän keittiöön sopivilta. Kivoja stailauksia kuvissa – ja tosiaan upea tunnelma!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s