Jalokivipikkuleivät

kuva-011

kuva-03

JALOKIVIPIKKULEIVÄT

n.22 kpl
200 g voita (huoneenlämpöisenä)
90 g  sokeria
n.250 g jauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljauutetta
Lisäksi
Vadelmahilloa
Aprikoosihilloa (tai muuta haluamaasi hilloa)

kuva-01

kuva 02.JPG

kuva-5

Valmistus

Lämmitä uuni 200C. Vuoraa muffinssipelti vuoilla.
Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää loput ainekset ja sekoita tasaiseksi nopeasti. Jos taikina on hyvin löysää, lisää hiukan jauhoja. Pyörittele taikinasta n.ruokalusikallisen kokoisia palloja (jos taikina on hyvin pehmeää, laita hetkeksi jääkaappiin), ja aseta muffinssivuokiin. Paina sormella keskelle kuoppa, ja lusikoi hiukan hilloa keskelle. Paista uunin keskitasolla n.10 minuuttia. Anna jäähtyä hetken aikaa.

kuva-09

kuva-06

kuva-013

kuva-012

kuva-014

Kaikki kuvat itse ottamiani.
Advertisement

Tiramisu pavlova

kuva-14

kuva-8

Maailman paras tiramisu koostuu kermaisen täyteläisestä mascarponesta, tujuun kahviin ja likööriin kastetuista italialaisista kekseistä, katkerasta kaakaojauheesta ja päältä rapsakasta, sisältä suussasulavasta marengista. Hyvin levännyt tiramisu-pavlova on parasta nauttia illallisen päätteeksi italialaiseen tyyliin  – säästelemättä ja nautiskellen.

TIRAMISU PAVLOVA

Marenki

4 kananmunanvalkuaista (mieluiten jääkaappikylmiä)
valkuaisten painon verran sokeria (n.150 g)
2/3 rkl maissitärkkelystä
2/3 tl omenaviinietikkaa

Mascarponevaahto

3 kananmunan keltuaista
1/2 dl sokeria
250 g mascarponea (huoneenlämmössä)
300 ml kermaa

Kahvikastike

n.300 ml vahvaa kahvia
2 rkl amaretto likööriä (tai maun mukaan, voit myös jättää alkoholin kokonaan pois)
n.20 savoiardi keksiä (ladyfingers)
kaakaojauhetta (koristeeksi)

kuva 2.jpg

kuva-1

Marenki

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Jatka vatkaamista lisäten sokeria vähitellen, kunnes seos on paksua ja kiiltävää. Vatkaa tärkkelys ja etikka joukkoon. Lusikoi marenki pellille kahdeksi yhtä suureksi keoksi (voit piirtää leivinpaperin toiselle puolelle ohjaavat ympyrät). Laita marengit uuniin, laske lämpö 125ºC:een  ja paista noin 60 minuuttia, kunnes marengit ovat rapeita päältä ja pohjasta. Anna seistä uunissa jälkilämmössä, uuninluukku hiukan auki, kunnes uuni on kylmä.

Mascarponevaahto

Laita vettä kattilaan kiehumaan. Sekoita keltuaiset ja sokeri kuumuuden kestävässä kulhossa. Aseta kulho kattilan päälle (varmista, ettei vesi kosketa kulhon pohjaa) ja vatkaa seosta kunnes se on vaaleaa ja kuohkeaa, n.4-5 minuuttia. Ota pois kattilan päältä ja anna seoksen jäähtyä. Lisää mascarpone ja sekoita tasaiseksi. Vatkaa kerma ja kääntele sitten keltuais-seoksen joukkoon.

Kahvikastike

Sekoita kahvi ja likööri. Anna jäähtyä hiukan.

Kokoaminen

Aseta ensimmäinen marenkipohja tarjoiluvadille. Lusikoi päälle noin puolet masarponevaahdosta. Dippaa keksit yksitellen kahviin pariksi sekunniksi, ja aseta sitten masarponevaahto-kerroksen päälle, kahteen kerrokseen (yhteensä n.10 keksiä). Siivilöi reilu kerros kaakaojauhetta päälle.  Aseta seuraava marenkipohja keksien päälle. Toista sama, mutta säästä hiukan masarponevaahtoa, ja lusikoi se aivan lopuksi keksikerroksien päälle, jotta pinnasta tulee tasaisempi. Viimeistele kaakaojauheella.
Jätä pavlova tekeytymään vähintään pariksi tunniksi, mieluiten yön yli. Maut syventyvät huomattavasti! (Marenkikerrokset eivät tässä ajassa ehdi lössähtää!)

kuva-3

kuva-15

kuva-11
kuva-13
kuva-16
Kaikki kuvat itse ottamiani.

 

Browniet kookoskuorrutteella

kuva-010-2

kuva-012-2

Browniet

200 g voita
200 g suklaata (tummaa suklaata, pieneksi pilkottuna)
125 g jauhoja
3 kananmunaa
80 g valkoista sokeria
80 g fariinisokeria
1/2 tl suolaa

Kookoskuorrute

150 g voita (huoneenlämmössä)
2 rkl tomusokeria
3 dl kookoshiutaleita
1 tl vaniljauutetta
nonparelleja koristeeksi

kuva-03-2

kuva-01-3
kuva-09-2
Browniet
Lämmitä uuni 180ºC. Vuoraa uunivuoka (n.15 x 20cm) leivinpaperilla.
Sulata voi ja lisää siihen pilkottu suklaa. Anna seistä jonkin aikaa ja sekoita sitten tasaiseksi. Jos suklaa ei ole sulanut kokonaan, voit laittaa sen hetkeksi mikroon. Anna jäähtyä hiukan. Sekoita jauhot, kananmunat, sokerit ja suola tasaiseksi taikinaksi. Lisää suklaa-seos hitaasti, samalla sekoittaen, mutta älä sekoita liikaa! Kaada taikina vuokaan ja paista n.20 min. Brownien pinnalle pitäisi syntyä hiukan vaaleampi, ohut kuori. Jäähdytä ja laita jääkaappiin mieluiten yön yli tai vähintään neljäksi tunniksi.

Kookoskuorrute

Vatkaa voi valkeaksi ja kuohkeaksi, n.4-5min. Lisää tomusokeri ja vatkaa joukkoon. Lisää kookoshiutaleet ja vaniljauute ja vatkaa tasaiseksi.
Levitä kuorrute kakun päälle, ripottele päälle nonparelleja ja leikkaa ruuduiksi. Nauti jääkaappi-kylminä!

kuva-04-3

kuva-06-3
kuva-011-2
kuva-014-2
kuva-013-2
Kaikki kuvat itse ottamiani.

Banaanikakku karamellisoiduilla banaaneilla ja vaahterasiirappi-jogurttikuorrutteella

kuva-6

BANAANIKAKKU KARAMELLISOIDUILLA BANAANEILLA JA VAAHTERASIIRAPPI-JOGURTTIKUORRUTTEELLA

Banaani-kakku

115 g voita + 1rkl (huoneenlämmössä)
1 dl valkoista sokeria
3/4 dl fariinisokeria
1 tl vaniljauutetta
2 kananmunaa (huoneenlämmössä)
2 muussattua banaania (n.yksi banaani, mitä kypsempi, sen parempi!)
1 3/4 dl piimää (huoneenlämmössä)
3 dl jauhoja
1/2 tl suolaa
1/4 tl ruokasoodaa
1/4 tl leivinjauhetta

Karamellisoidut banaanit

n.3 kypsää banaania
1 dl vaahterasiirappia
1 tl vaniljauutetta
50 g voita (kuutioina)

Jogurttikuorrute

2 dl turkkilaista jogurttia
2 rkl vaahterasiirappia
1 tl vaniljauutetta

kuva-1

kuva-3

Banaani-kakku

Lämmitä uuni 175C. Voitele kakkuvuoka(n.19 cm ). Vuoraa pohja leivinpaperilla.
Vatkaa voi ja sokerit. Lisää vanilja ja kananmunat, yksi kerrallaan, sekoittaen hyvin jokaisen kananmunan jälkeen. Sekoita muussatut banaanit ja piimä keskenään. Sekoita kuivat ainekset keskenään. Lisää kuivat ja banaani-piimäseos vuorotellen, kahdessa erässä. Varo sekoittamasta liikaa! Kaada taikina vuokaan ja paista n.40 min., tai kunnes paistotikkuun ei jää taikinaa. Anna jäähtyä, ja kumoa sitten vuoasta.

Karamellisoidut banaanit

Halkaise banaanit pituussuunnassa noin sentin paksuisiksi siivuiksi. Laita vaahterasiirappi ja vaniljauute paistinpannulle ja ripottele voi-kuutiot päälle. Aseta banaanin siivut päälle, ja paista, kääntäen banaaneja välillä, kunnes banaanit ovat pehmeitä. Ota pannu liedeltä, siirrä banaanit lautaselle ja anna jäähtyä. Säästä karamellisoitu vaahterasiirappi-kastike tarjoilua varten.

Jogurttikuorrute

Sekoita kaikki ainekset ja vatkaa tasaiseksi. Jos kuorrute on liian notkeaa kuorruttamista varten, laita hetkeksi kylmään.
Levitä jogurttikuorrute kakun päälle ja asettele banaanit päälle. Tarjoile karamellisoidun kastikkeen tai vaahterasiirapin kanssa.

kuva-7

kuva-8

kuva-5

 

 

Kaikki kuvat itse ottamiani.

Viski-suklaakakku suolakinuskilla (ja banaanilla)

img_0040

VISKI-SUKLAAKAKKU SUOLAKINUSKILLA (JA BANAANILLA)

Viski-suklaakakku

150 g suklaata
 1/2 dl kaakaojauhetta
50 ml kuumaa, vahvaa kahvia
240 ml viskiä
225 g voita
5 dl jauhoja
1/4 tl suolaa
3 kananmunaa
2 dl valkoista sokeria
1/2 dl fariinisokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljauutetta
(n.3 kypsää banaania)

Viski-suolakinuski

330 g sokeria (valkoista)
125 ml vettä
250 ml kermaa
50 g voita
1/2 tl suolaa
3 rkl viskiä

Tuorejuustokuorrute

300 g Philadelphia-tuorejuustoa
600 ml kermaa
100 g suklaata

Suklaakoriste

n.150 g suklaata
(syötävää, kultaista pölyä, sekä vettä ja pensseli)

img_0018

Viski-suklaakakku

Lämmitä uuni 180ºC. Voitele ja vuoraa kaksi kakkuvuokaa (halkaisijaltaan n. 19 cm).
Sulata suklaa ja laita sivuun jäähtymään. Sekoita keskenään kaakaojauhe kuuman kahvin sekaan. Anna jäähtyä. Sekoita viskin kanssa.
Vatkaa voi vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen vatkaten välissä. Lisää sokeri ja vanilja ja vatkaa yhtenäiseksi. Lisää sulatettu suklaa ja sekoita. Lisää viski-seos ja jauhot sekä leivinjauhe vuorotellen. Sekoita tasaiseksi. Kaada taikina kahteen vuokaan. Paista n.32-35 minuuttia, kunnes paistotikkuun ei jää taikinaa. Anna jäähtyä.

Viski-karamelli

Laita vesi ja sokeri kattilaan ja kuumenna kunnes karamelli on tummaa. Älä sekoita kuumennettaessa, mutta varo polttamasta! Ota pois liedeltä ja lisää kerma, voi, suola ja viski ja sekoita tasaiseksi. Varo sormiasi, sillä seos kuohahtaa! Anna jäähtyä.

Tuorejuustokuorrute

Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista tuorejuusto toisessa kulhossa, ja lisää kermaan. Kääntele tasaiseksi. Lisää suklaa ja sekoita.

Suklaakoriste

Rypistä leivinpaperia ja aseta esim.laakealle lautaselle. Jos haluat koristeeseen kaarevuutta, laita leivinpaperin alle foliotuppo korotukseksi. Sulata suklaa. Kaada suklaa haluamaasi kuvioon leivinpaperille. Minä päätin tehdä kaksi erillistä suklaakoristetta. Tee suklaakerroksesta melko paksu, jotta koriste kestää. Laita kylmään jähmettymään
Leikkaa molemmat kakkupohjat puoliksi. Laita ensimmäinen kakkupohja kakkuvadille ja levitä kerros tuorejuustokuorrutetta. Halutessasi aseta päälle kerros banaanisiivuja. Valuta päälle karamellia. Toista muiden pohjien kanssa.
Aseta suklaakoristeet kakun päälle ja tarvittaessa tue ne esim. kakkuun tökättyjen tikkujen avulla. Sekoita kultapöly ja hiukan vettä, niin että saat vahvan värin. Räiskäyttele pensselillä suklaan päälle kultamaalia.

img_0033

img_0153

img_0031

 

 

Kuvat siskoni Oonan ottamia.

Suklaa-leipävanukas

 kuva-06-2

kuva-03-2

Käytä vanukkaassa kaikki yli jääneet, kuivahtaneet pullapitkot ja leivät, nurkissa pyörivät suklaan jämät, viimeiset kerman rippeet tai pussinpohjalla lojuvat pähkinät ja kuivatut hedelmät jotka eivät mahtuneet hedelmäkakkuun, yhtälailla kuin hillopurkin tai suklaalevitteen loput. Tätä reseptiä voi soveltaa täydellisesti mm.joulunajan ylimääräisiin herkkuihin.

SUKLAA-LEIPÄVANUKAS

Vanukas

140 g suklaata
175 ml täysmaitoa
120 ml kermaa
1 tl vaniljatahnaa
2 pientä kananmunaa
1 keltuainen
1/2 dl fariinisokeria
1/2 tl suolaa
(2 rkl viskiä)
n.14 dl kuivahtanutta pullaa (n.300 g, kuutioituna)

Päällinen

1/2 dl muscovadosokeria
2 tl kanelia
n.125 g paahdettuja pekaanipähkinöitä

kuva-02-2

Vanukas

Voitele syvä paistovuoka.
Sulata suklaa. Sekoita maito, kerma ja vaniljatahna ja lämmitä kunnes seos miltei kiehuu. Sekoita kananmunat, sokeri ja suola. Lisää kuuma maito-seos hitaasti kananmuna-seokseen koko ajan sekoittaen. Lisää sulanut suklaa ja viski ja sekoita tasaiseksi. Laita pullan palaset paistovuokaan ja kaada vanukas-seos päälle. Painele pullia niin, että se peittyvät seokseen täysin.
Laita uuni lämpeämään 160C. Anna vanukkaan seistä huoneenlämmössä n.10-15 min.

Päällyste

Sekoita sokeri ja kaneli. Asettele pekaanipähkinät vanukkaan päälle ja ripottele kanelisokeri päälle. Paista n.40 min.
Anna jäähtyä hetken aikaa, ja tarjoile sitten esimerkiksi vaniljajäätelön kanssa.

kuva-09-2

kuva-013-2

kuva-04-2

Kaikki kuvat itse ottamiani.

 

 

 

 

 

 

Piparinen valkosuklaatryffeli-juustokakku glögikastikkeella

 kuva-8

kuva-9

PIPARINEN VALKOSUKLAATRYFFELI-JUUSTOKAKKU GLÖGIKASTIKKEELLA

Piparipohja

125 g piparkakkuja
40 g voita (sulatettuna)
1/4 tl suolaa

Valkosuklaatryffeli-täyte

300 ml kermaa
300 g valkosuklaata (pilkottuna)
200 g mascarponea
1 tl vaniljauutetta

Glögikastike

2 dl glögitiivistettä
1 dl fariinisokeria

Sokeroidut karpalot ja salvia

2 dl vettä
2 dl valkoista sokeria
2 dl karpaloita
n.5 salvian haaraista oksaa

kuva-13

Piparipohja

Lämmiä uuni 160ºC. Vuoraa kakkuvuoan (halkaisija n.19 cm) pohja leivinpaperilla.
Murskaa piparit tehosekoittimessa tai pakastepussissa kaulinta käyttäen. Sekoita joukkoon sula voi ja suola. Painele kakkuvuoan pohjaan ja paista n.10 minuuttia. Anna jäähtyä.

Valkosuklaatryffelitäyte

Lämmitä kerma höyryäväksi, miltei kiehuvaksi. Lisää pilkottu suklaa ja sekoita tasaiseksi. Varmista, että suklaa on sulanut kokonaan.  Anna jäähtyä kokonaan. Lisää mascarpone ja vanilja ja vatkaa kunnes seos on tasaista ja hiukan vaahtomaisempaa. Lusikoi täyte piparipohjan päälle ja tasoita pinta. Laita jääkaappiin jähmettymään vähinään kahdeksi tunniksi, mieluiten yön yli. Irrota vuoka varovasti kakun ympäriltä. Voit avittaa vetämällä veitsen varovasti kakun ympäri.

kuva-11

Glögikastike

Sekoita ainekset kattilassa ja lämmitä kunnes seos paksuuntuu, n.10 minuuttia. Anna jäähtyä.

Sokeroidut karpalot ja salvia

Laita yksi dl sokeria laakealle lautaselle. Laita vesi ja loput sokerista kattilaan ja lämmitä kunnes sokeri liukenee täysin. Anna jäähtyä n.15 min. Laita karpalot kattilaan ja sekoita varovasti niin, että kaikki karpalot on kuorrutettu sokeriliemessä. Nostele karpalot liemestä ja aseta ritilälle kuivumaan noin 35 minuutiksi. Kasta salvian varret sokeriliemessä, anna ylimääräisen nesteen valua pois, ja kasta sitten sokeriin. Anna kuivua leivinpaperilla, kunnes sokeri kovettuu. Siirrä hiukan kuivuneet karpalot lautaselle ja pyörittele sokerissa. Aseta leivinpaperille kuivumaan.
Aseta kakku vadille ja koristele sokeroiduilla karpaloilla ja salvialla. Tarjoile glögikastikkeen kanssa. Huomaa, että sokeroitu salvia on syötävää, mutta näyttää kaunimmaalta kuin miltä maistuu.

kuva-10

 kuva-5
 kuva-6
kuva-7
Kaikki kuvat itse ottamiani.

 

Perinteinen englantilainen hedelmäkakku

Nyt on paras aika kaivaa esiin maustepussit, käyttämättömät, kuivatut hedelmät ja pähkinät sekä kellariin unohtunut pullo viskiä tai brandya, ja leipoa oma jouluinen suosikkini, englantilainen hedelmäkakku. Yön yli alkoholissa imeytyneet hedelmät, pitkään paistettava ja sen jälkeen pitkään säilytettävä kakku on pakattu täyteen makua ja mehevyyttä, eikä jätä ketään nälkäiseksi jouluna.
kuva 01.jpg

PERINTEINEN ENGLANILAINEN HEDELMÄKAKKU

210 g korintteja
120 g rusinoita
100 g kuivattuja aprikooseja (pieneksi silputtuna)
sitruunan kuori
appelsiinin kuori
3 rkl viskiä tai brandya (sekä lisää kostutusta varten)
150 g jauhoja
1 1/2 tl kanelia
1 1/2 tl kuivattua inkivääriä
1/2 tl jauhettua neilikkaa
1/4 tl jauhettua muskottipähkinää
150 g voita
150 g muscovado sokeria
2 kananmunaa (isoa)
1/2 rkl tummaa siirappia
(30 g pähkinöitä, pieneksi hakattuna)

kuva 04 (3).jpg

Laita kuivatut hedelmä sekä siruunan ja appelsiinin raastetut kuoret kulhoon, lisää alkoholi ja sekoita. Anna alkoholin imeytyä hedelmiin yön yli.
Lämmitä uuni 140ºC. Vuoraa kakkuvuoan (halkaisija n.19 cm) pohja ja sivut leivinpaperilla, ja voitele voilla.
Aseta loput aineksista (paitsi pähkinät) kulhoon, ja vatkaa tasaiseksi. Lisää yön yli hautuneet hedelmät (ja mahdollinen neste) sekä pähkinät taikinaan ja sekoita. Lusikoi taikina kakkuvuokaan ja tasoita pinta. Aseta pyöreäksi leikattu leivinpaperi kakun pinnalle, ja paista uunissa n.2,5 tuntia, tai kunnes paistotikkuun ei jää taikinaa. Anna jäähtyä. Ota vuoasta mutta älä poista leivinpaperia. Tee paistotikulla kakkuun reikiä ja kaada hiukan valitsemaasi alkoholia kakun päälle. Kääri lisää leivinpaperia kakun ympärille, ja kääri se lopuksi folioon. Voit säilyttää kakkua kolme kuukautta, välillä kostuttaen alkoholilla.

kuva-03-2

kuva-02

 

 

Kaikki kuvat itse ottamiani.
Resepti on variaatio Mary Berryn ohjeesta.

 

 

Appelsiinisuklaa-browniet

kuva-4

kuva-2

Kun maistaa näitä brownieita, ymmärtää miksi palaan samaiseen reseptiin yhä uudelleen ja uudelleen. Kevyesti rapsahtava pinta ja fudgemainen, täyteläisen suklainen sisus ovat kaikkea mitä brownielta voi toivoa. Appelsiinilla maustettu versio tuo mieleeni suussasulavat suklaakonvehdit joita nautitaan mausteisen kaneliteen kanssa jouluaattona, kun ainoa valonlähde on takasta hehkuva kultainen hohka. Viimeistele tomusokerikerroksella ja tarjoile reilun kokoisina paloina.

 APPELSIINISUKLAA-BROWNIET

200 g voita
200 g appelsiinisuklaata (tummaa suklaata, pieneksi pilkottuna)
appelsiinin kuori
125 g jauhoja
3 kananmunaa
100 g valkoista sokeria
100 g fariinisokeria
1 tl suolaa
kuva-3

kuva-1

Appelsiinisuklaa-browniet

Lämmitä uuni 180ºC. Vuoraa uunivuoka (n.20 cm x 30 cm) leivinpaperilla.
Sulata voi ja lisää siihen pilkottu suklaa. Anna seistä jonkin aikaa ja sekoita sitten tasaiseksi. Jos suklaa ei ole sulanut kokonaan, voit laittaa sen hetkeksi mikroon. Hiero appelsiininkuori jauhoihin, lisää jäljelle jääneet ainekset ja sekoita tasaiseksi, noin pari minuuttia. Lisää suklaa-seos hitaasi, samalla sekoittaen, mutta älä sekoita liikaa! Kaada taikina vuokaan ja paista n.20-25 min. Brownien pinnalle pitäisi syntyä vaaleampi kuori. Jäähdytä ja laita jääkaappiin mieluiten yön yli tai vähintään neljäksi tunniksi. (Tämä voi olla vaikeaa, mutta lupaan, että tällä tavalla brownien maku muuttuu vieläkin herkullisemmaksi!)
Nauti sellaisenaan, tai vaniljajäätelön kanssa.

kuva-5

Kaikki kuvat itse ottamiani.

 

 

 

 

 

 

Joulutortut haudutetuilla luumuilla ja vaniljakreemillä

kuva-09-4

kuva-1

JOULUTORTUT HAUDUTETUILLA LUUMUILLA JA VANILJAKREEMILLÄ

n.12 joulutorttua

Haudutetut luumut

n.4 luumua (kuorittuna ja pilkottuna melko ohuiksi viipaleiksi)
1 tähtianis
2 rkl-1 dl muscovadosokeria (maun mukaan)
1 appelsiini (mehu ja kuori)
1 tl vaniljatahnaa

Vaniljakreemi

400 ml kermaa
1 dl sokeria
1/2 dl jauhoja
1 tl vaniljauutetta tai tahnaa
1/4 tl suolaa
4 keltuaista
Joulutortut
voitaikinaa (n.2 x 500 g)
1 kananmuna (voiteluun)
tomusokeria

kuva-4

kuva-05-2

Haudutetut luumut

Lämmitä uuni 180ºC .
Laita kaikki ainekset syvään uunivuokaan ja sekoita varovasti tasaiseksi. Hauduta uunissa n. 15 minuuttia. Maista välissä luumuja, ja lisää sokeria, jos luumut ovat liian kirpeitä. Sekoita luumuja hiukan ja laita takaisin uuniin n. 20 minuutiksi. Ota uunista ja aseta sivuun odottamaan. Minä annoin luumujen tekeytyä yön yli.

Vaniljakreemi

Lämmitä kerma höyryäväksi (älä kiehuta!) Sekoita loput ainekset keskenään tahnamaiseksi. Lorauta hiukan kuumaa kermaa tahnaan, ja sekoita tasaiseksi. Lisää loput kermasta hitaasti, koko ajan sekoittaen. Kaada seos takaisin kattilaan ja laita takaisin liedelle, ja lämmitä pari minuuttia, kunnes kreemi muuttuu paksuksi ja sen pintaan ilmaantuu pari kuplaa. Ota liedeltä, kaada matalaan vuokaan ja anna jäähtyä. Siivilöi seos.

Joulutortut

Lämmitä uuni 225ºC . Vuoraa pelti leivinpaperilla.
Taittele voitaikina joulutortun malliseksi, tai haluamaasi muotoon. Lusikoi tai pursota vaniljakreemi tortun keskelle. Poimi muutama luumun viipale ja aseta keskelle. Valuta ylimääräistä nestettä luumuista, ettei tortusta tule vetinen. Voit kuitenkin säästää nesteen, ja lorauttaa sitä tortun päälle paiston jälkeen. Paista torttuja uunissa n.15 minuuttia, kunnes voitaikina on kullanruskea ja kohonnut.

kuva-3

kuva-07-2

kuva-08-2

 

Kaikki kuvat itse ottamiani.