Mustikka-marenkipiiras

kuva 12

kuva 6

MUSTIKKA-MARENKI PIIRAS

Piiraspohja

225 g jauhoja
175 g voita (kylmää, kuutioituna)
45 g tomusokeria
1/2 tl kardemummaa
1 kananmuna (kevyesti sekoitettuna)
(1 rkl kylmää vettä)

Mustikkatahna

200 g mustikoita
3 rkl sitruunamehua
200 g sokeria
50 g voita
4 kananmunaa (kevyesti vatkattuna)

Marenki

6 kananmunan valkuaista
325 g sokeria

kuva 2

kuva 5

kuva 8

Piiraspohja

Sekoita jauhot ja voi blenderissä muruksi. Lisää sokeri, kardemumma ja kananmuna ja sekoita tasaiseksi. Jos taikina on liian muruista, lisää vesi. Kumoa taikina pöydälle ja kaulitse levyksi. Siirrä piirakkavuokaan (n.23 m) ja painele reunoihin. Laita jääkaappiin 30 minuutiksi.
Lämmitä uuni 180. Ota piirakkapohja jääkaapista ja siisti taikinan yläreuna veitsellä. Aseta leivinpaperi pohjan päälle ja täytä paistoherneillä. Paista n.15 minuuttia, poista paistoherneet ja leivinpaperi, ja jatka paistamista n.15 minuuttia, kunnes pohja on kullanruskea (huomaa, että pohjan täytyy olla täysin kypsä, sillä täytettä ei enää paisteta). Anna jäähtyä.

Mustikkatahna

Laita mustikat ja sitruunamehu kattilaan ja lämmitä n.10 minuuttia, kunnes mustikat ovat pehmeitä. Puserra siivilän läpi. Laita takaisin kattilaan, lisää sokeri ja voi ja sekoita. Lisää lopuksi kananmunat ja lämmitä seosta n.10 minuuttia, kunnes tahna paksuuntuu. Peitä kelmulla niin, että kelmu on painettu suoraan tahnan pinnalle ja anna jäähtyä. (Tahna jähmettyy lisää jäähtyessään). Levitä jäähtyneen piirakkapohjan päälle.

Marenki

Lämmitä uuni 170. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Lisää sokeri hiukan kerrallaan ja vatkaa marenki kovaksi ja kiiltäväksi. Levitä kerros marenkia mustikkatahnan päälle, niin että mustikkatahna peittyy kokonaan. Pursota sitten päälle haluamasi kuviot. Paista uunissa n. 15 minuuttia, kunnes marenki on kullanruskeaa.
kuva 3
kuva 13
kuva 11.jpg
kuva 10
kuva 7
Kaikki kuvat itse ottamiani.
Advertisement

Tiramisu pavlova

kuva-14

kuva-8

Maailman paras tiramisu koostuu kermaisen täyteläisestä mascarponesta, tujuun kahviin ja likööriin kastetuista italialaisista kekseistä, katkerasta kaakaojauheesta ja päältä rapsakasta, sisältä suussasulavasta marengista. Hyvin levännyt tiramisu-pavlova on parasta nauttia illallisen päätteeksi italialaiseen tyyliin  – säästelemättä ja nautiskellen.

TIRAMISU PAVLOVA

Marenki

4 kananmunanvalkuaista (mieluiten jääkaappikylmiä)
valkuaisten painon verran sokeria (n.150 g)
2/3 rkl maissitärkkelystä
2/3 tl omenaviinietikkaa

Mascarponevaahto

3 kananmunan keltuaista
1/2 dl sokeria
250 g mascarponea (huoneenlämmössä)
300 ml kermaa

Kahvikastike

n.300 ml vahvaa kahvia
2 rkl amaretto likööriä (tai maun mukaan, voit myös jättää alkoholin kokonaan pois)
n.20 savoiardi keksiä (ladyfingers)
kaakaojauhetta (koristeeksi)

kuva 2.jpg

kuva-1

Marenki

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Jatka vatkaamista lisäten sokeria vähitellen, kunnes seos on paksua ja kiiltävää. Vatkaa tärkkelys ja etikka joukkoon. Lusikoi marenki pellille kahdeksi yhtä suureksi keoksi (voit piirtää leivinpaperin toiselle puolelle ohjaavat ympyrät). Laita marengit uuniin, laske lämpö 125ºC:een  ja paista noin 60 minuuttia, kunnes marengit ovat rapeita päältä ja pohjasta. Anna seistä uunissa jälkilämmössä, uuninluukku hiukan auki, kunnes uuni on kylmä.

Mascarponevaahto

Laita vettä kattilaan kiehumaan. Sekoita keltuaiset ja sokeri kuumuuden kestävässä kulhossa. Aseta kulho kattilan päälle (varmista, ettei vesi kosketa kulhon pohjaa) ja vatkaa seosta kunnes se on vaaleaa ja kuohkeaa, n.4-5 minuuttia. Ota pois kattilan päältä ja anna seoksen jäähtyä. Lisää mascarpone ja sekoita tasaiseksi. Vatkaa kerma ja kääntele sitten keltuais-seoksen joukkoon.

Kahvikastike

Sekoita kahvi ja likööri. Anna jäähtyä hiukan.

Kokoaminen

Aseta ensimmäinen marenkipohja tarjoiluvadille. Lusikoi päälle noin puolet masarponevaahdosta. Dippaa keksit yksitellen kahviin pariksi sekunniksi, ja aseta sitten masarponevaahto-kerroksen päälle, kahteen kerrokseen (yhteensä n.10 keksiä). Siivilöi reilu kerros kaakaojauhetta päälle.  Aseta seuraava marenkipohja keksien päälle. Toista sama, mutta säästä hiukan masarponevaahtoa, ja lusikoi se aivan lopuksi keksikerroksien päälle, jotta pinnasta tulee tasaisempi. Viimeistele kaakaojauheella.
Jätä pavlova tekeytymään vähintään pariksi tunniksi, mieluiten yön yli. Maut syventyvät huomattavasti! (Marenkikerrokset eivät tässä ajassa ehdi lössähtää!)

kuva-3

kuva-15

kuva-11
kuva-13
kuva-16
Kaikki kuvat itse ottamiani.

 

Marenkisuukot

 

kuva 6.jpg

kuva-1-2

Rakastan marenkia, oli kyse sitten pavlovasta, brita-kakusta, suklaalla värjätyistä suurista kahvila-marengeista, tai näistä pienistä, suloisista ja värikkäistä marenkisuukoista – marenki onnistuu nostamaan kakun yleväksi pelkällä pilvimäisellä olomuodollaan. Mutta olen saanut huomata, että yksinkertaiset ainekset saattavat pettää: yhä uudellen ja uudelleen tämä leipomus on keveän vaahtomaisen sijaan saanut sitkeän sisuksen, tai kiiltävän kuoren sijaan hajonnut käsissä sokeripölyksi. Siispä olen metsästänyt täydellistä marenkiohjetta pitkään. Ja vihdoin löytänyt sen.
Nämä marengit kypsennetään kahdesti jotta lopullinen marenki pitäisi muotonsa, pinta saisi kestävän kuorensa ja pelliltä nostettaessa, hajoamisen sijaan, irtoaisivat vaivattomasti kruunaten kakun, pöydän tai kenties pieneen laatikkoon pakattuna, lahjan.

Sveitsiläinen marenki

2 kananmunan valkuaista
 n.120 g sokeria (mittaa valkuaisten paino ja kerro kahdella)

Koristelu

karkkiväriä tai pastaa
n.100 g suklaata
merisuola hiutaleita

kuva-4-2

Sveitsiläinen marenki

Vuoraa uuninpelti leivinpaperilla.
Laita kattilaan n. 5 cm vettä lämpenemään. Laita valkuaiset ja sokeri kulhoon. Kun vesi kiehuu hiljalleen, aseta kulho kattilan ylle, mutta varmista ettei vesi yllä kulhon pohjaan. Sekoittele valkuais-seosta käsin vispilällä n.4 minuuttia, kunnes sokeri on täysin liuennut valkuaisiin. (Voit kokeilla sormenpäilläsi, tuntuuko seoksessa vielä sokerikristalleja.) Kun sokeri on liuennut, nosta kulho kattilan päältä ja vatkaa sitä yleiskoneella tai sähkövatkaimella n.10 minuuttia, tai kunnes kulho tuntuu viileältä ja marenki on paksua, kuohkeaa ja valkoista.

Koristelu

Laita pursotuspussi ilman tyllaa sivuun odottamaan. Halutessasi piirrä esim.paistotikkua käyttäen karkkiväriä pursotuspussin sisäpuolelle viivoiksi. Laita uuni lämpeämään 100C.
Laita noin puolet marengista pussiin ja pursota pieniä suukkoja leivinpaperille. Parhaimman muodon saa, kun pursottaa marenkia noin sentin korkeudesta pallon muotoiseksi, ja nostaa sitten pursotinpussin kohtisuoraan ylös. Lisää halutessasi karkkiväriä pussiin, lusikoi loput marengista pussiin ja pursota. Paista uunissa n.90 minuuttia, laita uuni pois päältä ja jätä marengit vielä kuivumaan kunnes uuni on kylmä.
Sulata suklaa. Dippaa marenkien pohja varovasti suklaaseen, anna ylimääräisen suklaan valua pois ja ripottele sitten hiukan merisuolaa suklaan päälle. Aseta takaisin leivinpaperille ja anna jähmettyä.

 

Kaikki kuvat itse ottamiani.

Glögillä maustettu viikuna-luumu-pavlova

kuva145
kuva455
IMG_82525.jpg
Tämä pavlova muistuttaa runsaudellaan kesän marjaista pavlovaa, mutta raikkaan viattoman makumaailman sijaan  kaipaan pavlovan marraskuiseen versioon syksyn tuntua – säilöttyjä hedelmiä, tujua kanelia, viettelevää hehkuviiniä ja syksyn rubiininpunaista kruunua, viikunaa. Myöhäisen syksyn pavlovasta on karsittu vaatimattomuus, se kohoaa korkealle hehkuvin värein ja räiskyvin mauin, jättäen varjoonsa kesäisen sisarensa.

GLÖGILLÄ MAUSTETTU VIIKUNA-LUUMU-PAVLOVA

Pavlova

4 kananmunanvalkuaista (mieluiten jääkaappikylmiä)
valkuaisten painon verran sokeria (n.1 50 g)
2/3 rkl maissitärkkelystä
2/3 tl omenaviinietikka

Glögikastike

200g viikunoita (neljään osaan pilkottuna)
5 dl glögiä tai hehkuviiniä
1 dl fariinisokeria

Luumutäyte

3 dl kermaa
250 g mascarponea
290 g luumuhilloa
1 rkl fariinisokeria
1 tl vaniljauutetta
IMG_82555.jpg

kuva75

img_82695

 Marenki

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Jatka vatkaamista lisäten sokeria vähitellen, kunnes seos on paksua ja kiiltävää. Vatkaa tärkkelys ja etikka joukkoon. Lusikoi marenki pellille kahdeksi yhtä suureksi keoksi (voit piirtää leivinpaperin toiselle puolelle ohjaavat ympyrät). Laita marengit uuniin, laske lämpö 125ºC:een  ja paista noin 60 minuuttia, kunnes marengit ovat rapeita päältä ja pohjasta. Anna seistä uunissa jälkilämmössä, uuninluukku hiukan auki, kunnes uuni on kylmä.

Glögi-viikunakastike

Laita kaikki ainekset kattilaan ja keitä miedolla lämmöllä kunnes viikunat pehmenevät ja seos muuttuu hiukan siirappimaisemmaksi. Anna jäähtyä. (Siirappi paksuuntuu enemmän jäähtyessään)

Luumutäyte

Vatkaa kerma, mascarpone, sokeri ja vanilja kunnes seos on vaahtoa, muttei kuitenkaan liian kovaa. Lisää joukkoon luumuhillo ja sekoita tasaiseksi.
Laita ensimmäinen marenkikerros tarjoiluvadille ja kokoa päälle kerros luumutäytettä niin, että reunat nousevat hiukan keskikohtaa korkeammalle. Lusikoi siirappia ja viikunoita keskelle. Voit halutessasi valuttaa hiukan siirappia reunojen yli esteettisistä syistä. Toista sama toisen kerroksen kanssa. Viimeistele halutessasi asettelemalla viikunoita pavlovan päälle.
kuva55
kuva125
kuva35
kuva123
Kaikki kuvat itse ottamiani.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tahmea Halloween-taatelikakku kinuskilla

tä.jpg

TAHMEA TAATELIKAKKU

Taatelikakku

250 g taateleita (tuoreita, ilman kiveä)
1 tl ruokasoodaa
3 1/2 dl kiehuvaa vettä
125 g voita, huoneenlämmössä
150 g fariinisokeria
1 tl vaniljauutetta
2 munaa
240 g jauhoja

Kinuskikastike

330 g sokeria
125 ml vettä
250 ml kermaa
50 g voita

Marengit

2 kananmunan valkuaista
sokeria yhtä paljon kuin valkuaisten yhteenlaskettu paino
1/2 tl maissitärkkelystä
1/2 tl omenaviinietikkaa
karkkivärejä (halutessasi)

tama

t

Marengit

Lämmitä uuni 100 asteeseen. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Jatka vatkaamista lisäten sokeria vähitellen, kunnes seos on paksua ja kiiltävää. Vatkaa tärkkelys ja etikka joukkoon. Pursota puolet marengista pellille pieniksi korkeiksi sienen jaloiksi, ja puolet pyöreän muotoisiksi hatuiksi, ja paista noin 30-35 minuuttia tai kunnes marengit on helppo nostaa pelliltä niiden särkymättä. Jäähdytä. Maalaa halutessasi marengit muistuttamaan esim. kärpässientä. Aseta jäähtyneen kakun päälle ringiksi.

Kinuskikastike

Laita sokeri ja vesi kattilaan ja keitä kunnes karamellin väri on tumman kullanruskeaa. Huomaa, että karamelli palaa hyvin helposti! Lisää kerma ja voi (varo kuohuvaa kinuskia), ja sekoita tasaiseksi.

Taatelikakku

Lämmitä uuni 180ºC. Voitele ja jauhota kakkumuotti. Laita taatelit ja ruokasooda kulhoon, ja kaada päälle kiehuva vesi. Anna seistä n.20 min, minä liotin seosta yön yli. Vatkaa voi, sokeri ja vanilja vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen, sekoittaen välissä. Kääntele joukkoon taateli-seos ja jauhot. Lusikoi taikina vuokaan. Paista n. 35-40 min. Huomaa, että kypsänäkin paistotikkuun saattaa jäädä taikinalta muistuttavia taatelin paloja. Anna jäähtyä hiukan, ja kumoa tarjoiluvadille. Pistele kakkuun reikiä paistotikulla, ja kaada lämmintä kinuskikastiketta kakun päälle.

 

Tarjoile lämmitetyn kinuskikastikkeen kanssa!

tääää.JPG

tt.JPG

tamma

img_7765
tr.JPG
trr.jpg
Kaikki kuvat itse ottamiani.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pähkinäinen syntymäpäiväkakku (vadelmalla,suklaalla ja marengeilla)

 

_mg_4535-2img_4420-2

Tuuli kääntyy tänä iltana, kattoa rämistelee uusi, temperamenttinen ja syksyinen puhuri, joka raivoaa läpi koko yön viskellen lehtiä ja kuivuneita oksantynkiä autiolle pihamaalle. Sisällä nautimme viinistä, lukuisista ruokalajeista, musiikista, naurusta ja viimeisenä, kaiken kruununa, kakusta, jonka maanläheiset värit ja viimeiset tuoreet vadelmat muistuttavat makeasta, suloisesta kesästä. Siskoni juhlii syntymäpäiviään, mutta vietämme samalla myös jäähyväisiä: laukut odottavat pakattuina eteisessä kolmea siskoani, jotka seuraavana päivänä, pitkän yhteisen kesän jälkeen, palaavat koteihinsa. Kesä on ohi, mutta toivotan syksyn tervetulleeksi avoimin mielin. Taivas on pimeä ja tähtien täplittämä, kuu heittää puutarhaan kalpeaa valoa ja piirtää kuunsillan sänkyni poikki. Haluan jo tietää minne tuuli johdattaa minut tällä kertaa.

img_4365_mg_4548-2

PÄHKINÄINEN TÄYTEKAKKU

Kakkupohja

(käytin kakkuun kaksi satsia seuraavaa ohjetta, mutta tein kakut erikseen jottei rakenne kärsisi suuresta taikinamäärästä)
20g voita
2 rkl kiehuvaa vettä
4 kananmunaa, valkuaiset ja keltuaiset eroteltu
115g sokeria
60g jauhoja
75g mantelijauhoja
1 tl leivinjauhetta

 Marengit

4 kananmunan valkuaista
sokeria yhtä paljon kuin valkuaisten yhteenlaskettu paino
1 tl maissitärkkelystä
1/2 tl omenaviinietikkaa
karkkivärejä (halutessasi)

Suklaaganache täyte

500g suklaata
250ml kermaa

Vadelmakastike

5 dl vadelmia
1 sitruunan raastettu kuori
2 dl vettä
3 dl hillosokeria
(3/4 dl sherrya)

Kakkupohja

Lämmitä uuni 180ºC. Voitele ja vuoraa leivinpaperilla kaksi pyöreää kakkuvuokaa(halkaisija n.19 cm). Lisää voi kiehuvaan veteen, jätä sulamaan. Vatkaa munanvalkuaiset vaahdoksi. Jatka vatkaamista lisäten sokeria vähitellen, kunnes seos on paksua ja kiiltävää. Siivilöi kuivat aineet joukkoon ja sekoita. Lisää vesi/voi-seos ja sekoita. Jaa taikina vuokiin ja paista uunin keskitasossa n.20-23 min. Jäähdytä. Tee toinen samanlainen satsi, jos haluat korkeutta kakkuusi.

Marengit

Lämmitä uuni 100 asteeseen. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Jatka vatkaamista lisäten sokeria vähitellen, kunnes seos on paksua ja kiiltävää. Vatkaa tärkkelys ja etikka joukkoon. Pursota marenki pellille pieniksi keoiksi ja paista noin 30-35 minuuttia, kunnes marengit on helppo nostaa pelliltä niiden särkymättä. Jäähdytä. Pensseliä käyttäen voit ripsautella marengeille karkkiväri-pilkkuja koristeeksi.

Suklaaganachetäyte

Lämmitä kerma kuumaksi mikrossa. Lisää suklaa palasina, ja anna seistä pari minuuttia. Sekoita tasaiseksi. Jos suklaa ei sula täydellisesti, voit laittaa seoksen hetkeksi takaisin mikroon. Laita seos jääkaappiin pariksi tunniksi jähmettymään. Vatkaa seosta noin 5 minuuttia, kunnes se on vaaleampaa ja ilmavaa.

Vadelmakastike

Laita vadelmat, sitruunan raastettu kuori ja vesi kattilaan ja keitä noin 20 min. Lisää hillosokeri ja kiehuta hiljalleen, noin 5-10 min. kunnes seos sakenee. Lisää sherry halutessasi.

Kokoaminen

Levitä kakkupohjille vadelmakastiketta ja suklaatäyte. Kokoa pohjat päällekäin(kakut ovat pieniä, joten niiden siirtely täyttämisenkin jälkeen on helppoa). Kokoa kaiken kruunuksi kakun päälle keko marenkeja.
IMG_0948 (4).JPG

_mg_4516-2

_mg_4543-2

img_4411-2

Kaikki kuvat itse ottamiani.