Mansikka-manteli frangipane praliinilla

kuva 4

kuva 6

Kevään ensimmäiset kunnolliset mansikat (pulleat, tummanpunaiset mansikat jotka ovat pehmeitä ja levittävät tuoksuaan hyllyjen väliin jo ennen kuin pääsen vihannesosastolle) ilmestyvät lähikauppaani. Vaikka parhaat, kotimaiset mansikat ovat vielä pelkkä unelma, tiedän että saan loihdittua näistäkin jotain joka muistuttaa loppukesän taiasta.
Leivon ensimmäistä kertaa piirakan frangipanella. Frangipane on mantelijauhoista valmistettu herkullinen, täyteläinen tahna joka tekee tästä piirakasta tuhdin ja melkein kakkumaisen. Päälle pudotetut mansikat antavat kirpeän lisän muuten makeaan jälkiruokaan, ja ne voi korvata kunkin kauden mukaan – mustikoita ja vadelmia syksyllä tai tummanpunaisia, siivutettuja luumuja talvella. Myös pehmeäksi kypsennetty raparperi sopii täydellisesti.
Rapealla mantelipraliinilla ja reilulla kädellä siivilöity tomusokeri kruunaavat jälkiruoan, unohtamatta kuohkeaksi vatkattua kermaa (jonka voi halutessaan maustaa vaniljalla).

MANSIKKA-MANTELI FRANGIPANE PRALIINILLA

Piiraspohja

115 g jauhoja
3 rkl tomusokeria
1 tl sitruunan raastettua kuorta
1 tl sitruunan mehua
1 pieni kananmuna (tai puolikas kananmuna)

Frangipane-täyte

70 g voita, huoneenlämmössä
60 g fariinisokeria
100 g mantelijauhoa
1 kananmuna
n.400 g mansikoita (pestynä ja puolitettuna pituussuunnassa)

Manteli-praliini

65 g mantelisiivuja
2 rkl sokeria
1 valkuainen

Lisäksi

tomusokeria (koristeeksi)
kermavaahtoa (n.2oo ml)  tai vaniljajäätelöä tarjoiluun

kuva 3.22.jpg

kuva 22.jpg

Piiraspohja

Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja sekoita kunnes taikina on kokkareista. Älä sekoita liikaa! Kokoa muruista pallo, ja levitä se melko ohueksi(nopeuttaa jähmettymistä) kelmun päälle. Kääri kokonaan kelmuun, ja laita jääkaappiin noin kymmeneksi minuutiksi.
Ota taikina jääkaapista ja kaulitse ohueksi. Levitä vuokaan (n.20 cm halkaisija). Rei’itä haarukalla. Laita jääkaappin n. 20 minuutiksi.

Frangipane-täyte

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Sekoita sokeri ja voi. Lisää mantelijauho ja kananmuna. Sekoita tasaiseksi ja levitä sitten jähmettyneen piiraspohjan päälle.
Aseta mansikan puolikkaat täytteen päälle, mutta älä painele niitä taikinaan. Kaikki mansikat eivät välttämättä mahdu. Laita uuniin ja paista 20 minuuttia. Valmista sillä aikaa praliini.

Praliini

Sekoita mantelit, sokeri ja valkuainen. Kun piiras on ollut uunissa 20 minuuttia, ripottele praliini piiraan päälle tasaisesti. Jatka paistamista 20-25 minuuttia, kunnes pinta on kullanruskea ja frangipane-täyte on kypsä ja hiukan pullistunut.

Lopuksi

Anna jäähtyä hiukan, koristele tomusokerilla ja tarjoile kermavaahdon tai vaniljajäätelön kanssa.
kuva 5
kuva 7
kuva 9
Kaikki kuvat itse ottamiani.

 

Advertisement

Mustikka-marenkipiiras

kuva 12

kuva 6

MUSTIKKA-MARENKI PIIRAS

Piiraspohja

225 g jauhoja
175 g voita (kylmää, kuutioituna)
45 g tomusokeria
1/2 tl kardemummaa
1 kananmuna (kevyesti sekoitettuna)
(1 rkl kylmää vettä)

Mustikkatahna

200 g mustikoita
3 rkl sitruunamehua
200 g sokeria
50 g voita
4 kananmunaa (kevyesti vatkattuna)

Marenki

6 kananmunan valkuaista
325 g sokeria

kuva 2

kuva 5

kuva 8

Piiraspohja

Sekoita jauhot ja voi blenderissä muruksi. Lisää sokeri, kardemumma ja kananmuna ja sekoita tasaiseksi. Jos taikina on liian muruista, lisää vesi. Kumoa taikina pöydälle ja kaulitse levyksi. Siirrä piirakkavuokaan (n.23 m) ja painele reunoihin. Laita jääkaappiin 30 minuutiksi.
Lämmitä uuni 180. Ota piirakkapohja jääkaapista ja siisti taikinan yläreuna veitsellä. Aseta leivinpaperi pohjan päälle ja täytä paistoherneillä. Paista n.15 minuuttia, poista paistoherneet ja leivinpaperi, ja jatka paistamista n.15 minuuttia, kunnes pohja on kullanruskea (huomaa, että pohjan täytyy olla täysin kypsä, sillä täytettä ei enää paisteta). Anna jäähtyä.

Mustikkatahna

Laita mustikat ja sitruunamehu kattilaan ja lämmitä n.10 minuuttia, kunnes mustikat ovat pehmeitä. Puserra siivilän läpi. Laita takaisin kattilaan, lisää sokeri ja voi ja sekoita. Lisää lopuksi kananmunat ja lämmitä seosta n.10 minuuttia, kunnes tahna paksuuntuu. Peitä kelmulla niin, että kelmu on painettu suoraan tahnan pinnalle ja anna jäähtyä. (Tahna jähmettyy lisää jäähtyessään). Levitä jäähtyneen piirakkapohjan päälle.

Marenki

Lämmitä uuni 170. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Lisää sokeri hiukan kerrallaan ja vatkaa marenki kovaksi ja kiiltäväksi. Levitä kerros marenkia mustikkatahnan päälle, niin että mustikkatahna peittyy kokonaan. Pursota sitten päälle haluamasi kuviot. Paista uunissa n. 15 minuuttia, kunnes marenki on kullanruskeaa.
kuva 3
kuva 13
kuva 11.jpg
kuva 10
kuva 7
Kaikki kuvat itse ottamiani.

Browniet kookoskuorrutteella

kuva-010-2

kuva-012-2

Browniet

200 g voita
200 g suklaata (tummaa suklaata, pieneksi pilkottuna)
125 g jauhoja
3 kananmunaa
80 g valkoista sokeria
80 g fariinisokeria
1/2 tl suolaa

Kookoskuorrute

150 g voita (huoneenlämmössä)
2 rkl tomusokeria
3 dl kookoshiutaleita
1 tl vaniljauutetta
nonparelleja koristeeksi

kuva-03-2

kuva-01-3
kuva-09-2
Browniet
Lämmitä uuni 180ºC. Vuoraa uunivuoka (n.15 x 20cm) leivinpaperilla.
Sulata voi ja lisää siihen pilkottu suklaa. Anna seistä jonkin aikaa ja sekoita sitten tasaiseksi. Jos suklaa ei ole sulanut kokonaan, voit laittaa sen hetkeksi mikroon. Anna jäähtyä hiukan. Sekoita jauhot, kananmunat, sokerit ja suola tasaiseksi taikinaksi. Lisää suklaa-seos hitaasti, samalla sekoittaen, mutta älä sekoita liikaa! Kaada taikina vuokaan ja paista n.20 min. Brownien pinnalle pitäisi syntyä hiukan vaaleampi, ohut kuori. Jäähdytä ja laita jääkaappiin mieluiten yön yli tai vähintään neljäksi tunniksi.

Kookoskuorrute

Vatkaa voi valkeaksi ja kuohkeaksi, n.4-5min. Lisää tomusokeri ja vatkaa joukkoon. Lisää kookoshiutaleet ja vaniljauute ja vatkaa tasaiseksi.
Levitä kuorrute kakun päälle, ripottele päälle nonparelleja ja leikkaa ruuduiksi. Nauti jääkaappi-kylminä!

kuva-04-3

kuva-06-3
kuva-011-2
kuva-014-2
kuva-013-2
Kaikki kuvat itse ottamiani.

Letitetty puolukkapiirakka

t

LETITETTY PUOLUKKAPIIRAKKA

Pohja

375 g jauhoja
2 rkl sokeria
1/4 tl suolaa
200g voita (kylmää, kuutioitu)
n.5-6 rkl kylmää vettä
1 tl sitruunan mehua tai omenaviinietikkaa
1 kananmuna+1 kananmuna voiteluun

Täyte

Puolukkatäyte:

7 dl puolukoita
1 dl muscovadosokeria+1 dl fariinisokeria
1 tl vanilla extract
(1/2 dl sherrya)

Kermatäyte:

3 dl kermaviiliä
3/4 dl sokeria
1 iso kananmuna
1 tl vanillaextract

Pohja

Lämmitä uuni 200ºC. Sekoita jauhot, sokeri ja suola ja lisää kuutioitu voi. Työstä taikina nopeasti muruksi. Lisää aluksi 5 rkl vettä (lisää lopussa enemmän jos taikina jää vielä kuivaksi), sitruunan mehu/etikka sekä kananmuna. Kääri kelmuun ja laita jääkaappiin ainakin 30 minuutiksi.
Ota 2/3 taikinasta, kaulitse ja laita halkaisijaltaan n.24cm vuokaan. Laita jääkaappiin. Kaulitse loput taikinasta ja leikkaa siitä pitkiä siivuja letittämistä varten.

Täyte

Sekoita puolukkatäytteen ainekset keskenään. Sekoita kermatäytteen ainekset keskenään.
Levitä kermatäyte piirakkavuoan pohjalle. Lusikoi puolukkatäyte päälle. Letitä taikinasiivut piirakan päälle, ja voitele kananmunalla. Paista uunissa 30-40 min.

taimg_3667tamattIMG_3688.JPG

Kaikki kuvat itse ottamiani.