Mini-sitruunajuustokakku

kuva 15

kuva 10

kuva 9

kuva 8

MINI-SITRUUNAJUUSTOKAKKU

Sitruunatahna (tahnaa jää yli jonkin verran)

2 sitruunan raastettu kuori
6 rkl sitruunanmehua
100 g sokeria
50 g voita
2 kananmunaa

Pohja

25 g mantelijauhoja
35 g vehnäjauhoja
20 g kaakaojauhetta
3 tl maissitärkkelystä
20 g fariinisokeria
ripaus suolaa
40 g voita (kylmää, kuutioituna)
1/2 tl vaniljauutetta

Juustokakkutäyte

tuorejuustoa
kermaa
valkosuklaata (sulatettuna)
2 tl raastettua sitruunankuorta
1 rkl sitruunanmehua
vaniljauutetta

kuva 3

kuva 4

kuva 5

Sitruunatahna

Laita kaikki ainekset paitsi kananmunat lämmönkestävään kulhoon, vesihauteen päälle. Lämitä sekoitellen välillä, kunnes voi sulaa kokonaan. Vatkaa kananmunat kevyesti ja lisää kulhoon. Lämmitä seosta n.10-15 min., sekoittaen usein, kunnes tahna paksuuntuu. Siivilöi seos, peitä kelmulla niin, että kelmu on painettu suoraan tahnan pinnalle, ja anna jäähtyä.

Pohja

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Ota esille kakkuvuoka, halkaisijaltaan n.15 cm.
Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa, yleiskoneella tai käsin. Painele vuoan pohjalle, rei’itä pohja haarukalla ja laita kylmään n.15 minuutiksi. Paista uunissa n.15 minuuttia, kunnes pohjasta nousee voimakas kaakaon aromi. Anna jäähtyä.

Juustokakkutäyte

Vatkaa kerma ja tuorejuusto vaahdoksi. Lisää sulanut suklaa, sitruunankuori, sitruunanmehu ja vanilja ja sekoita tasaiseksi. Levitä jäähtyneen pohjan päälle. Ripottele n.1,5 dl jäähtynyttä sitruunatahnaa kakun päälle, ja pyörittele sitten veitsellä, muodostaen marmorikuvion. Älä sekoita liikaa! Huomioi, että jos tahnaa lisää liikaa, kakku ei jähmety kunnolla. Anna jähmettyä kylmässä vähintään tunti.
kuva 6
kuva 19
kuva 11
Kaikki kuvat itse ottamiani.

 

 

Humaltuneet omenasiideri-kuppikakut kahvikuorrutteella

kuva-9

kuva-13

Minulle kevät merkitsee leipomista luonnon antimilla – hedelmillä ja vihanneksilla, hunajalla, yrteillä ja versoilla. Haluan juhlia kevään suurinta tarkoitusta, uuden syntymistä, vihreiden versojen nousemista likaisen mustasta mullasta ja  värien palautumista lehtiin. Haluan juhlia kasvien kykyä imeä itseensä kaikki tarpeellinen valo, ravinto ja neste noustakseen lopulta maan pinnalle tai kasvattaakseen hedelmää. Vaikka onkin liian aikaista toivoa näkevänsä vihreää luonnossa vielä vähään aikaan, on onni että kaupat tarjoavat sesongin tuotteita laidasta laitaan, joko tuoreena, säilöttynä tai mehuksi puristettuna, kasvukaudesta riippumatta.

Tämä kuppikakkuresepti on oodi omenalle. Sen kirpeälle makeudelle, joka toimii yhtä hyvin suoraan puusta poimittuna ja nautittuna kuumana kesäpäivänä, lettupinon päälle lusikoituna keskitalvella, tai kuplivan toiveikkaana, nautittuna kevään luodessa ensimmäisiä valopilkkuja seinille.

kuva-12

HUMALTUNEET OMENASIIDERI-KUPPIKAKUT ESPRESSOKUORRUTTEELLA

12 kuppikakkua

Omenasiiderikuppikakut

110 g voita (huoneenlämmössä)
130 g fariinisokeria
2 pientä kananmunaa (huoneenlämmössä)
185 g jauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
30 ml maitoa
1 tl vaniljauutetta
140 g omenaraastetta (n.2 omenaa, purista mahdollisimman paljon nestettä pois)
120 ml kuivaa omenasiideriä (tai mehua)

Kostutus

1/2 dl kondensoitua maitoa
2 rkl vahvaa kahvia

Kahvikuorrute

200 g tuorejuustoa
2 rkl tomusokeria
3 rkl hyvin vahvaa kahvia
1 tl vaniljatahnaa
200 ml kermaa

kuva-1

kuva 02.JPG

kuva-04

Omenasiiderikuppikakut

Lämmitä uuni 175. Vuoraa muffinssivuoka paperisilla vuoilla.
Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi, n.5 min. Lisää kananmunat yksitellen, vatkaten hyvin välissä. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja suola. Lisää voi-sokeri-seokseen kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi. Lisää sitten kulhoon maito ja vaniljauute sekä omenaraaste, ja vatkaten seosta hitaasti, lisää omenasiideri varovasti, koko ajan sekoittaen. Älä sekoita liikaa! Jaa taikina vuokiin ja paista n.15-20 min., kunnes paistotikkuun ei jää taikinaa. Anna jäähtyä hetki.

Kostutus

Sekoita kondensoitu maito ja omenasiideri. Töki kuppikakkujen keskelle pari pientä reikää (älä tee liian syviä reikiä, jotta kostutus ei mene läpi) Lusikoi kostutus varovasti kuppikakkujen keskelle. Anna kuppikakkujen jäähtyä kokonaan.

Kahvikuorrute

Sekoita keskenään tuorejuusto, tomusokeri, kahvi ja vanilja. Vatkaa kerma melko jähmeäksi ja sekoita joukkoon tuorejuusto-seos. Pursota tai levitä kuorrute jäähtyneiden kuppikakkujen päälle, ja nauti!

kuva-05

kuva 03.JPG

kuva-014
kuva-8

Kaikki kuvat itse ottamiani.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Porkkanakakku appelsiini-kamomillasiirapilla ja tuorejuustokuorrutteella

kuva-6

kuva-07-2

PORKKANAKAKKU APPELSIINI-KAMOMILLASIIRAPILLA JA TUOREJUUSTOKUORRUTTEELLA

Porkkanakakku

120 ml öljyä (neutraalia, maustamatonta)
1 dl valkoista sokeria
1 dl fariinisokeria
1 tl vaniljauutetta
2 kananmunaa
175 g jauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl kanelia
1/4 tl jauhettua neilikkaa
ripaus jauhettua muskottipähkinää
ripaus suolaa
150 g hienoksi raastettua porkkanaa (n.2 pientä porkkanaa)
kourallinen pähkinöitä (pilkottuna)

Appelsiini-kamomillasiirappi

180 ml appelsiinimehua (tuorepuristettua)
3 rkl hunajaa
2 kamomillateepussia

Tuorejuustokuorrute

300 g Philadelphia tuorejuustoa
1 tl vaniljauutetta
1 appelsiinin raastettu kuori
2 rkl tomusokeria

 

kuva-1

kuva-03

kuva-4

Porkkanakakku

Vuoraa uunivuoka leivinpaperilla. Lämmitä uuni 175.
Sekoita öljy, lisää sokerit ja vaniljauute ja vatkaa seosta pari minuuttia. Lisää kananmunat yksi kerrallaan, vatkaten välillä hyvin. Sekoita kuivat aineet keskenään ja kääntele kananmunaseoksen joukkoon. Lisää lopuksi porkkanaraaste ja pähkinät ja sekoita käsin tasaiseksi.
Paista uunissa n.25-30 min. Anna jäähtyä.

Appelsiini-kamomillasiirappi

Laita kaikki ainekset kattilaan, kiehauta ja jatka lämmittämistä n.10 minuuttia hiljaisella lämmöllä, kunnes osa nesteestä on haihtunut. Anna jäähtyä.

Tuorejuustokuorrute

Vatkaa tuorejuusto vaniljauutteen ja appelsiininkuoren kanssa notkeaksi. Lisää tomusokeri ja vatkaa vaahdoksi.
kuva-2-3

kuva-5

kuva-8

 

Kaikki kuvat itse ottamiani.