keksi
Cookie dough-jäätelö
Edellistä postausta leipoessani (Tahini-suklaahippukeksit), tarvitsin vain osan valmiista taikinasta, joten päädyin pussittamaan ja pakastamaan loput, odottamaan päivää jolloin suklaanhimo yllättäisi, tai en muuten vain löytäisi itsestäni tarpeeksi voimaa leipoa keksipellillistä alusta asti. Tätä päivää odotellessani (kyllä, kyseinen kevyen pähkinäinen ja tuhdin suklainen keksitaikina pakkasessa jäi kummittelemaan mieleeni) minulle tuli idea käyttää taikina johonkin toiseen – lempijäätelööni, cookiedough-jäätelöön. Oma suosikkini on aina ollut Ben&Jerry’s jäätelömerkin legendaarinen, raa’alla keksitaikinalla kitsastelematon herkku. Joten otin hankkeekseni löytää täydellinen ohje kotitekoiselle versiolle. (Ja voin häpeilemättä myöntää yritykseni löytää kyseiselle Ben&Jerry’s jäätelölle sen kunnianarvoinen klooni.)
Ja on käsittämätöntä, miten helposti ja yksinkertaisesti se lopulta syntyi. Vaniljajäätelöni kermainen, täyteläinen ja puhtaan vaniljainen maku ja tekstuuri on reseptissäni saavutettu käyttämällä ainoastaan kolmea yksinkertaista ainesosaa. Jäätelö ei kaipaa välillä sekoittamista, eikä kiteettömän, silkkisen massan saavuttamiseksi tarvitse edes jäätelökonetta. Itse keksitaikina on tietenkin yhden kulhon sekoitushomma – joten suurimmaksi tehtäväksi jää oikeastaan vain yritykset vastustaa kiusausta syödä taikina ja jäätelö siltä istumalta. Joka tapauksessa, voin sanoa onnistuneeni missiossani löytää täydellinen keksitaikina-jäätelö, jonka voin ylpeydellä jakaa eteenpäin:
COOKIE DOUGH-JÄÄTELÖ
Vaniljajäätelö
5 dl kermaa
1 tölkki kondensoitua maitoa
1 tl vaniljatahnaa (tai reilummin, jos olet vaniljan ystävä, kuten minä)
Keksitaikina*
50 g voita (sulata ja jäähdytä)
100 g fariinisokeria
50 g tahinia (voit myös korvata samalla määrällä voita, jonka olet sulattanut ja jäähdyttänyt)
100 g jauhoja
1 tl suolaa
2 rkl maitoa
1 tl vaniljauutetta
200 g tummaa suklaata (pieneksi rouhittuna, jäätelössä pienet hiput toimivat suurempia paremmin)
*Jos raaka kananmuna ei haittaa, voit myös käyttää tätä tai tätä reseptiäni, ja esimerkiksi tehdä osasta taikinaa keksejä, osasta jäätelöä.
Cookie dough
Laita sulatettu voi ja sokeri kulhoon ja vatkaa kunnes seos on vaaleampaa, n.1-2 min. Lisää tahini ja sekoita tasaiseksi. Lisää jauhot ja suola voi-sokeri-seokseen ja sekoita kunnes taikina on melkein tasaista. Lisää maito ja vaniljauute ja sekoita tasaiseksi. Jos taikina tuntuu liian jauhoiselta, voit lisätä lorauksen maitoa. Kääntele suklaahiput joukkoon(helpointa on käyttää käsiään). Voit tässä vaiheessa halutessasi pakastaa taikinan myöhempää käyttöä varten.
Vaniljajäätelö
Vatkaa kerma. Sekoita keskenään kondensoitu maito ja vaniljatahna. Kääntele kerman joukkoon varovasti. Kaada kerros jäätelöä jäätelöpurkkiin, ja murustele päälle keksitaikinaa. Taikinapalojen koko on makuasia, itse pidän hiukan reilummista palasista. Toista lisäten hiukan jäätelöä kerrallaan, sitten taas taikinan paloja, vuorotellen, kunnes koko massa on käytetty. Laita pakkaseen vähintään n.4-6 tunniksi.
Kaikki kuvat itse ottamiani.
Tahini-suklaahippukeksit
TAHINI-SUKLAAHIPPUKEKSIT
115 g voita (sulata ja jäähdytä)
120 ml tahinia
150 g fariinisokeria
50 g valkoista sokeria
1 kananmuna
1 kananmunan keltuainen
1 tl vaniljauutetta
300 g jauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl suolaa
200 g tummaa suklaata (pieneksi rouhittuna)
Vuoraa uuninpelti leivinpaperilla.
Laita sulatettu voi ja sokerit kulhoon ja vatkaa kunnes seos on vaaleampaa, n.1-2 min. Lisää tahini ja sekoita tasaseksi. Sekoita joukkoon kananmunat ja vaniljauute. Sekoita keskenään jauhot, suola ja leivinjauhe. Lisää jauhot voi-seokseen ja sekoita kunnes taikina on melkein tasaista. Lisää suklaahiput ja sekoita tasaiseksi. Pyörittele taikinasta palloja pellille esim. jäätelökauhaa apuna käyttäen. Laita pelti kylmään n.puoleksi tunneksi, tai kunnes taikina tuntuu jähmeältä. (Voit myös pakastaa osan taikinasta, jos et käytä sitä heti) Laita uuni lämpenemään 190C.
Paista n.8 min, kunnes keksit ovat hiukan tummuneita reunoilta. Keksien kuuluu näyttää hiukan raaoilta keskeltä. Anna jäähtyä pari minuuttia ja siirrä ritilälle jäähtymään. Halutessasi ripottele hiukan merisuolaa keksien päälle. Nauti maitolasillisen kera.
Kaikki kuvat itse ottamiani.
Vadelma-valkosuklaaleivokset
VADELMA-VALKOSUKLAALEIVOKSET
Keksipohjat
250g mantelimassaa
2 kananmunan valkuaista
1 1/2 dl sokeria
Vadelmatäyte
200g voita (huoneenlämpöistä)
1 1/2dl tomusokeria
1 tl vaniljauutetta
3 munankeltuaista (huoneenlämpöistä)
2dl pakastettuja tai tuoreita vadelmia mehuineen (sulatettuna, huoneenlämmössä)
Valkosuklaakuorrute
n.300g valkosuklaata
Keksipohjat
Lämmitä uuni 200ºC. Raasta mantelimassa ja sekoita kananmunan valkuaisten ja sokerin kanssa. Laita jääkaappiin n.20 minuutiksi jähmettymään. Jaa taikina n.20:een palaan ja laita pellille. Paista n.12 minuuttia, kunnes keksit ovat kullanruskeita, ja anna jäähtyä.
Vadelmatäyte
Vatkaa voi vaahdoksi ja lisää tomusokeri. Vatkaa joukkoon keltuaiset yksitellen, ja lisää sitten vanilja ja vadelmat. Laita keko täytettä keksien päälle ja laita jääkaappiin jähmettymään.
Suklaakuorrute
Sulata valkosuklaa (jos suklaa on hyvin kuumaa, odota että se jäähtyy hiukan). Dippaa keksit sulaan suklaaseen niin, että täyte peittyy kokonaan. Voit auttaa lusikalla. Laita keksit jääkaappiin kunnes suklaa on jähmettynyt, ja nauti!
Kaikki kuvat itse ottamiani.
Pähkinäiset valkosuklaa-chaikeksit
PÄHKINÄISET VALKOSUKLAA-CHAI-KEKSIT
335 g jauhoja
1 tl ruokasoodaa
2 tl maissitärkkelystä
1/2 tl suolaa
1 1/2 tl kanelia
1/2 tl kuivattua inkivääriä
1/4 tl jauhettua neilikkaa
170 g voita, sulatettuna ja jäähdytettynä (käytin paahdettua voita*)
130 g fariinisokeria
40 g taloussokeria
2 munaa
2 tl vaniljauutetta
200-300 g valkosuklaahippuja (vähän oman maun mukaan)
100 g paahdettuja pekaanipähkinöitä, pieneksi hakattuna
Vuoraa pelti leivinpaperilla. Sekoita jauhot, leivinjauhe, maissitärkkelys, suola ja mausteet. Vatkaa jäähtynyt voi ja sokeri vaaleaksi seokseksi, noin minuutin ajan. Lisää munat ja sekoita nopeasti yhteen. Lisää jauhot, ja sekoita suurinpiirtein. Lisää suklaahiput ja pähkinät, ja sekoita taikina tasaiseksi. Varo sekoittamasta liikaa! Pyörittele taikinasta palloja pellille, käytä pari ruokalusikkaa jokaiseen. Jos haluat tehdä isompia keksejä, varaa reilusti tilaa leviämiseen ja pidennä paistoaikaa n. minuutilla. Lyttää taikinapalloja hiukan matalimmiksi. Lämmitä uuni 160ºC. Laita pelti jääkaappiin n. vartiksi, tai kunnes pallot tuntuvat jähmeämmiltä. Paista n. 8-9 minuuttia. Keksien on tarkoitus näyttää hiukan raaoilta, joten älä paista liikaa! Nauti maitolasillisen kera!
*Paahdettua voita saat, kun lämmität voita kattilassa(vaaleapohjaisessa, jotta näet värimuutoksen), kunnes voi muuttuu tummemmaksi ja tuoksu on vahvasti pähkinäinen. Voi jähmettyy normaalisti paahtamisenkin jälkeen, joten kerralla kannattaa tehdä isompikin satsi. Suosittelen paahdetun voin käyttöä, sillä maku on syvempi ja herkullisen pähkinäinen!
Kaikki kuvat itse ottamiani.